lauantai 5. syyskuuta 2009

Lasten Festarit


Nyt käännämme katseet jo seuraavaan tempaukseen! Sunnuntaina 6.9.2009 olemme mukana Lasten Festareilla Oopperan viereisessä puistossa. Hoidamme tilaisuuden makkaratarjoilun. Tuotot käytetään ensi kevään luokkaretkeen. Kohde on perinteisesti ollut Särkänniemi, mutta katsotaan mitä keksitään : )

Tervetuloa mukaan!



sunnuntai 30. elokuuta 2009

Olimme paljon liikkeellä

Yksi valvojista kuljetti torstaina 27.8. aamu- ja iltapäivien ajan mukanaan gps:ää päivän aktiviteeteissa. Tässä päivän liikkeet:

Lähettäjä 2009 08 Leirikoulu Torstai


Tarkemman kuvauksen ja liikkeiden seurannan voit pyyttää osoitteesta juha.sinisalo@vendiili.fi


Päivä on jaettu kahteen osaan:
1. Paikannin laitettiin päälle aamu-uinnille lähtiessä ja kulki mukana mm. riistasafarilla. Osa 1 päättyy, kun saavuimme lounaalle. (kuvassa aamupäivän liikkeet)

Lähettäjä 2009 08 Leirikoulu Torstai
2. Lounaalta Karting radalle ja takaisin. Seuranta on sammutettu, kun siirryimme päivälliselle
Lähettäjä 2009 08 Leirikoulu Torstai

Seuranta toteutettiin Nokian E71-puhelimella, joka oli suurimman osan ajasta taskussa. Tästä johtuu pieni epätarkkuus reitissä. Esimerkiksi Karting-radan muotoa ei pysty hahmottamaan. Sen kuitenkin huomaa, että monta kierrosta on ajettu tai että mökkikylää on kävelty edestakaisin monta, monta kerttaa...

perjantai 28. elokuuta 2009

Rajakylässä!

Iloinen seurueemme on saapunut takaisin Rajakylään. Olipa todella hauska reissu. Nyt kotiin kertaamaan tunnelmat kotijoukkojen kanssa.

Näille sivuille tulee vielä päivityksiä tulevan viikon aikana, mutta reaaliaikainen raportointi päättyy tähän ja leirikoulu hiljenee...

Arvioitu laskeutumisaika

Arvioitu laskeutumisaika Rajakylään, Campon viereiselle hiekkakentälle on 22.43.

Tutustu mökkiryhmiin

Päivittäisten kuvakansioiden päälle (sivun oikeassa laidassa) on lisätty kuvat jokaisesta ryhmästä. Kuvat on otettu Ahvenanmaan satamassa juuri ennen laivaan nousemista. Kuvassa on mukana kunkin ryhmän vastuullinen aikuinen.

Rajis on rantautunut!

Bussimatka alkaa.

Ahvenanmaa takana

Turun saaristo toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Matka-aikaa laivalla noin 1,5 tuntia. Hyvä aika tehdä viimeiset tax free ostokset, jos repussa on vielä tilaa ja lompakossa lantteja.

Päätösateria

Vielä kerran mahat tukevasti täyteen ennen kotiinpaluuta. Karkkia ja limua on mennyt runsaasti viimeisen tunnin aikana, mutta hämmästyttävästi buffetin antimet näyttävät uppoavan.

Takaisin satamassa

Takaisin samassa paikassa, missä maanantaina astuimme maihin. Vielä puolisen tuntia laivan lähtöön.

Kohti kotia

Eckerö ja Käringsund hiljenivät...

Matkaamme kohti Maarianhaminaa. Maarianhaminassa ohjelmassa joko museolaiva Pommern tai shoppailua oman valinnan mukaan. Postimuseo jää seuraavalle reissulle.

Shoppailua voi eräillä henkilöillä rajoittaa alkuviikon rahankäyttö: innokkaimmat tuhlasivat lähes koko määrärahansa jo laivalla. Toisaalta: säästeliäin on käyttänyt tähän asti vasta 1.50.

Lähtötunnelmissa

Tuvat siivottu, aamiainen mahassa, tavarat pakattu ja bussi lastattu. Matka kohti Maarianhaminaa alkaa.

torstai 27. elokuuta 2009

Writings on the wall

Neljä tehokasta päivää takana. Porukka alkaa olla hyvin hitsautunut yhdeksi.

Leirikoulun huipennus, eli disco on juuri käynnissä. Jokainen on jättänyt tähän leirikoiluun oman tärkeän jälkensa.

Isät ja äidit armahtakaa, jos lauantaiaamuna vähän väsyttää ; )

Carting

Kaasu täysin auki pääsuoran jälkeen kaksi ensimmäistä mutkaa, lyhyt jarrutus,tasaisella kaasulla jyrkkä vasen...

Kaikki ajoivat huikeita kierrosaikoja ja eräskin ensimmäistä kertaa ratissa ollut tyttö totesi: "Tämä on leirikoulun paras juttu tähän asti!" Taitaa olla vanhemmilla matka asvalttiradan ääreen, kun päästään kotiin.

Hienoja suorituksia, mutta vain yksi Roope voi olla nopein. Kierrosaika 44.52.

Riistasafari

Peuroja, hirviä, villisikoja... Kaikkea tätä ja paljon muuta tarjoaa riistasafari.

Aamun raikas

Satoi tai paistoi, niin aamu-uinti virkistää varmasti!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tavallista vilkkaampi päivä

Tämä päivä oli reippaasti vilkkaampi kuin mitä käsikirjoituksessa luki. Saldona muun muassa puhjennut bussin rengas, pari hajonnutta mökinikkunaa, kipsattu käsi, erinäinen määrä siivotuja punkkeja ja kaikki kuorrutettuna muutamalla saavillisella vettä. Onneksi Ahtiaisen setä pitää huolta leirikoulun budjetista ja etsii valvojille aamiaista : )

Jännityksellä - ja hymy huulilla - odotamme mitä huominen tuo tullessaan. Keskiviikon juuri vaihtuessa torstaiksi: Eckerö hiljenee...

Grilli-ilta

Sauna, saaristo ja grillimakkara. Siinä on leiriläisen paras illanvietto.

Helmipaja

Varpun ja Helin korupajassa valmistui jokaiselle oma leiriranneke. Resepti:
- 6 siniviolettia
- tarpeeksi valkoisia
- riittävästi kitin ja puun värisiä helmiä.
Pujotetaan ja solmitaan.

Veteen!

Vettä tulee ylhäältä ja pian sitä on myös alla. Melomaan siis.

Vaeltajat 'pellossa'

Jääkausi on muovannut tämän pirunpellon jo muinaisina aikoina. Getan pirunpelto on yksi Euroopan suurimpia, jollei jopa suurin.

Ohjelmassa ulkoilua

Reilu tankkaus ennen aamun koitoksia. Jakaannumme kahteen ryhmään: melojiin ja vaeltajiin. Iltapäivällä osat vaihtuvat.

Puhelimetkin lepäävät

Kaikkien lepohetki on taattu, kun puhelimetkin päästetään lepäämään yön yli. Oheisessa kuvassa neljän mökin puhelimet.
Tunnistatko kuinka monta ei-nokialaista kuvassa on?
Sitä pohtiessa... Eckerö hiljenee.

tiistai 25. elokuuta 2009

Ratsastamassa

3 km päässä leirikylästä löytyi hevostalli. Ratsatamaan lähti 23 innostunutta. Osa oli jo vanhoja konkareita ja osa vasta ensimmäistä kertaa ratsailla. Yksi oli osallistuville oppilaille kuitenkin yhteistä: kaikki tyttöjä!?!

Kuvia lisätty

Kuvia on lisätty 'Tiistain kuvat'-kansioon. Osa porukasta on tällä hetkellä mökkikylässä, osa shoppailemassa Maarianhaminassa ja osa kalliokiipeilemässä.

Valokuvista kysyttyä

Leirikoulusta otetaan lukuisia kuvia, kuten moni sivuja seurannut on huomannut. Kuvat ovat leirikoululaisten vapaassa 'perhekäytössä'. Mikäli kuvia halutaan irrottaa tästä blogista, tulee siitä sopia erikseen. Lasten perheiden kanssa on sovittu, että kuvia ei käytetä muussa asiayhteydessä ilman asianomaisten lupaa.

Kuvat ovat verkkoalbumissa melko pienellä resoluutiolla ja soveltuvat lähinnä näytössä katseltaviksi. Leirikoulun jälkeen jaamme kuvia täysikokoisina halukkaiden kesken.

Maarianhaminan katolla

Ruokahetki

Ruokahetki Arkipelagissa. Aterian päätteeksi on hyvä kerrata kamerasta päivän tapahtumia.

Bomarsund

On se raunioina...

Tiesitkö, että laulun Oolannin sodasta sävelsivät 400 porilaista tarkka-ampujaa, jotka Venäjän tsaari lähetti linnoituksen puolustukseen. Voiton vei kuitenkin englantilaisten 11'000 miehen laivasto sodassa, joka oli vaivaisen 4 päivän mittainen.

Historiaa

Kastelholman linna valloitettu. Nyt Bomarsundin linnoitukseen. Kuvia tulossa kuvapankkiin iltapäivällä.

Oppaamme Inga-Britt on mainio: Ahvenanmaan historiaa elävästi ja ahvenanmaalaisella nuotilla. Jopa vilkkaimmat veijarit kuuntelevat innostuneena selostusta : )

Perunalastuja

Vierailimme Pohjoismaiden suurimmalla perunanjalostamolla. Ulko-ovea pidemmälle emme kuitenkaan päässeet - kiitos maailmanlaajuisen flunssavaajaaran.
Chipsin edustajat muistivat meitä kuitenkin viidellä runsaalla eväslaatikolla, jotta pääsemme torstain diskoiltana herkuttelemaan.

Bussi on lastattu

Aamupala mahassa ja lapset bussissa. Matka Ahvenanmaan ihmeisiin alkaa.

maanantai 24. elokuuta 2009

Ensimmäinen ilta leirillä

Illan aikana suurin osa leiriläisistä pulahti raikkaaseen mereen. Pari taitoihinsa / onneensa luottavaa leiriläistä kaivoivat kalastusvälineet esiin. Saaliina oli levää ja yksi simpukka.

Hiljaisuus koitti kello 22. Muutamat sinnikkäät taisteilivat unta vastaan, mutta pian kuului joka mökistä tasainen tuhina. Aamulla herätys klo 7 ja valmistautuminen uuteen päivään.
Eckerö hiljenee...

Kalkkuna kynittävänä

Tarinat kertoivat ahvenanmaalaisten kalkkunoiden olevan liikkeellä. Niillä on paha taipumus häiritä leiriläisten rauhallista yöunta ja pihistää vaivalla laivalta raahatut makeiset. Ainoa tapa päästä niistä eroon on jahdata ne uuvuksiin ja kyniä niiltä sulat. Oheisessa kuvassa pakoon yrittää häkellyttävän nopsajalkainen kalkkunakukko. (Kuva Eckerön ornitologisen seuran vuosijulkaisusta.)

Leiriläisten neuvokkaan toiminnan ansiosta kaikki viisi alueelta löytynyttä kalkunaa saatiin kynittyä ennätysajassa ja rauhallinen leiriyö oli turvattu. Tai ainakaan paikalliset kalkkunat eivät niitä häiritse...

Saavuimme Ahvenanmaalle

Iloinen laiva vaihtui taas Suomen suurimpaan tilausbussiin.

Laivamatkan aikana tehtiin varmaan toinenkin ennatys: limsaa kului niin, että pahinkin nestehukka on varmaati tainnutettu...

Tunnelmia matkalta

Käy katsomassa menomatkan kuvia. Kuvat on siirretty sivun oikeassa reunassa olevan kuvalinkin taakse. Ihan kaikkia ei kuvissa näy, sillä porukka on varsin vikkelä liikkeissään. Vielä kamera heidätkin tavoittaa : )

Satamassa

Ensimmäinen etappi takana. Maihinnousukortit taskussa. Valmiina siirtymään vetten päälle kohti saaristoa.

Aamun eväät

Matka etenee ja meikit kohenee. Oikea ravinto on tärkeää, mutta niin on myös huoliteltu ulkoasu.

"Apua hei - misson mun musta kajali ?!?"

Matkaan!

Koulun piha heräsi eloon harvinaisen aikaisin, kun 61 koululaista valvojineen täyttivät tienoon.
Matkaan päästiin suunnitelmien mukaan: kaikki olivat ajoissa paikalla eikä viime hetken sairastumisiakaan ollut.
Kaksikerroksisessa bussissa kuuluu iloinen puheensorina ja aikaisesta herätyksestä huolimatta kukaan ei malta kuitenkaan nukkua. Sen aika on sitten viikonloppuna...

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Leirikoulun tarkennettu ohjelma

LEIRIKOULU-OHJELMA AHVENANMAALLA 24- 28.8.2009

MAANANTAI 24.8. Matka ja Eckeröön tutustuminen
5.20 Bussin lastaaminen aloitetaan
5.45 Lähtö koululta
8.45 Lautta lähtee Turusta (Viking Amorella)
12.00 Lounas Viking Bufféssa
14.10 Saapuminen Ahvenanmaalle
15.15 Saapuminen Käringsundiin, Eckeröön, majoittuminen, tutustuminen lähiympäristöön
17.00 Päivällinen mökkikylän ravintolassa
18-20.00 Saunat (2 kpl, eli tytöt ja pojat samaan aikaan)
21.00 Iltapala
22.00 Hiljaisuus


TIISTAI 25.8. Historialliset kohteet
7.00 Herätys ja aamutoimet
7.30 Aamiainen mökkikylän ravintolassa
8.30 Lähtö Maarianhaminaan
9.30 Bomarsundin rauniot, Kastelholman linna, Ulkoilmamuseo, Chipsin tehdas, Pommern
12.00 Lounas , hotelli Arkipelag
14.15 Opastettu kierros päättyy
14.30 Kiipeilyohjelma kahdessa ryhmässä. (ennakkoilmoittautuneet)
14.30 Loput oppilaat tutustuvat Maarianhaminaan
17.30 Paluu mökkikylään
18.00 Päivällinen mökkikylän ravintolassa
19.00 Ratsastus (ennakkoilmoittautuneille)
21.00 Iltapala
22.00 Hiljaisuus


KESKIVIIKKO 26.8. Getan vaellus ja kajakkimelonta
7.30 Herätys
8.00 Aamiainen
9.00 Kajakkimelonta (ryhmä 1)/ Getan vaellus (ryhmä2)
12.00 Lounas (ryhmä1)
13.00 Lounas (ryhmä2)
13.00/14.00 Kajakkimelonta (ryhmä2)/ Getan vaellus (ryhmä1)
18.00 Päivällinen
19.00 Omaa ohjelmaa
21.00 Grilli-ilta
22.00 Hiljaisuus


TORSTAI 27.8. Metsästys ja kalastus, riistasafari ja carting
8.00 Aamiainen (ryhmä1)
8.30 Aamiainen (ryhmä2)
9.00 Riistasafari (r1)
10.00 Metsästys- ja kalastusmuseo (r1)
9.30 Lähtö Carting-radalle (r2)
10.30 Carting-ajo (r2)
12.00 Lähtö radalta

12.00 Lounas (r1)
13.00 Lounas (r2)

14.00 Metsästys- ja kalastusmuseo (r2)
14.00Lähtö Carting-radalle (r1)

17.15 Kaikki saapuvat majapaikkaan
17.30 Päivällinen
19.00 Leiridisko
21.00 Iltapala Discon yhteydessä, hodarit
22.00 Disco loppuu
23.00 Hiljaisuus


PERJANTAI 28.8. Maarianhamina ja paluumatka
9.00 Aamiainen, mökkien siivous
10.00 Mökkien luovutus
11.00 Postimuseo
12.00 Lounas, hotelli Arkipelag
13.00 Siirtyminen satamaan
14.30 Autolautta Turkuun (Viking Isabella)
17.00 Päivällinen Viking Bufféssa
20.00 Saapuminen Turkuun
22.30 Saapuminen Rajakylään



torstai 20. elokuuta 2009

Viime hetken ohjeita

Tapaamme maanantaiaamuna 24.8. klo 5.20 Campon viereisellä hiekkaparkkiksella!!!

Koska aamuherätys on aikainen ja seuraava ruokailu on laivalla vasta klo 12, bussiin otetaan aamupalaeväät. Pakatkaa evääksi esim.voileivät, pillimehu ja hedelmä. Aamupalaevääksi ei oteta mitään makeaa! Eväät pakataan päiväreppuun. Muut matkatavarat menevät bussin tavaratilaan.

Säätiedotus lupailee alkuviikoksi aurinkoista ja loppuviikoksi vähän kurjempaa ilmaa. Matkaan on syytä pakata riittävästi myös kylmän ja kostean kelin vaatteita!

Mukaan tarvitaan myös KELA-KORTTI!

Halutessaan jokainen ottaa mukaan omat punkinkarkoitteet yms. Yhteiseen käyttöön niitä ei ole hankittu.
Lapsille ja valvojille on hankittu tapaturmavakuutus, mutta matkatavaroita ei ole vakuutettu. Siispä kaikki kännykät, kamerat ja muut tekniset vempeleet otetaan mukaan omalla vastuulla! Pelikonsoleita ei oteta mukaan. Kännykät kerätään pois yöksi.

Luokissa käytyjen keskusteluiden pohjalta pyydämme, että vielä puhutte kotona vastuullisesta rahankäytöstä.

Leirikouluvihkon kannet ja kontaktoiminen tehdään kotona valmiiksi ja pakataan mukaan matkaan.





keskiviikko 19. elokuuta 2009

Varusteet


  • 5ksi päiväksi sukkia,alusvaatteita, olo- ja ulkoiluvaatteita (mm. tuulenpitävä takki) sään mukaan
  • sadevarusteet
  • päähine
  • uikkarit ja pyyhe
  • kahdet jalkineet, joista toiset vaellukseen sopivat
  • henkilökohtaiset lääkkeet
  • pesuvälineet, hammasharja + tahna, shampoo, saippua
  • päiväreppu
  • vesipullo (esim. 1/2 litran tyhjä limupullo)
  • penaali, jossa pari lyijykynää, kumi, teroitin, puuvärit. Jos otat mukaan koulusta saadut värit, huolehdi, että ne tulevat takaisin!!

  • Jos haluat: kalastustarvikkeet, pelikortit tms., unikaveri, luettavaa, musiikkia diskoa varten

Pakkaa tavaraa sen verran, että jaksat itse kantaa...

Leirikoulun säännöt

Leirikoulu on koulua, vaikka se toteutetaan normaalista koulutyöstä poiketen koulun ulkopuolella. Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa myös leirikoulussa.


  1. Noudatan hyviä tapoja kaikkialla ja kaikkia kohtaan.
  2. Tottelen kaikkia mukana olevia aikuisia.
  3. Laivalla en mene kannelle ilman aikuista.
  4. Noudatan ilmoitettua päiväohjelmaa ja tulen ajoissa sovittuun paikkaan.
  5. Siivoan jälkeni ja huolehdin tavaroistani. Jätän toisten tavarat rauhaan.
  6. Suojelen eläimiä ja luontoa. En jätä roskia luontoon.
  7. En poistu leirialueelta ilman aikuisen lupaa, enkä lähde uimaan tai kalastamaan ilman aikuisen valvontaa.
  8. Kännykän, mp3-soittimen ja kameran voin ottaa mukaan omalla vastuullani. Kotiin voin soittaa vain sovittuna aikana ja muulloin kännykkäni on ohjaajan hallussa.
  9. Voin ottaa rahaa mukaan max 50 € ja hoidan reissussa raha-asiani vastuullisesti.

ELÄN IHMISIKSI JA OTAN MUUTKIN HUOMIOON!

Valvojien kokoontuminen

Mukaan lähtevät valvojat kokoontuvat viime hetken valmisteluihin luokkaan torstaina 20.8.2009 klo 8.00 - 9.00.